torstai 22. maaliskuuta 2018

Harjoittelun loppu

Hei taas!

Pitkä tauko tuli viime kerrasta, mutta vihdoin ja viimein pääsin koneelle netin ääreen ja kirjoittamaan viimeisistä harjoittelu viikoista. Muutimme poikaystäväni kanssa siis uuteen kämppään ja Espanjassa netin(kin) saaminen on hieman monimutkaisempaa. Mutta viikkojen odotus on nyt palkittu ja netti toimii!

Harjoittelu hotellilla on nyt ohi ja kevään viimeiset kuukaudet (tai iankin nyt puolitoista kuukautta) pyhitän koulutehtävien viimeistelyyn.

Hotellilla hommat jatkuivat samaan tahtiin ja työtehtävät pysyivät samoina; huoneet laitettiin kuntoon asiakkaille, asiakkaat otettiin vastaan, skannattiin passit ja madollisesti veloitettiin huoneesta, parkista tai lemmikistä. Myös asiakkaiden ohjeistaminen ja neuvominen eri tilanteissa kuului päivän kulkuun. Myös siivoojan apuna oleminen oli olennainen osa päiviä, sillä kiireisinä aikoina hän ei ehtinyt kaikkea tehdä. Pyykkäystä ja mankelointia ainakin oli aina kun sopiva tyhjä väli ilmaantui.

Hotellilla aloitti myös kaksi uutta harjoittelijaa, jotka tulivat Kuopiosta. Olin jo aiemmin perehdyttänyt aiemman harjoittelijan - Annan - hotellin tehtäviin ja nyt yhdessä Annan kanssa perehdytimme uudet harjoittelijat.

Myös hotellin kehittäminen kuului osaksi työtä ja yhtenä uutena asiana tein uusien harjoittelijoiden kanssa huoneisiin lyhyen asiakaspalautelomakkeen. Lähetimme aina asiakkaille lähdön jälkeen sähköpostiviestin, jossa pyysimme antamaan palautetta booking.com:iin, TripAdvisoriin tai suoraan sähköpostitse. Kaikki asiakkaat eivät sitä tietenkään tehneet, joten huoneessa oleva lyhyt lomake voisi antaa vielä enemmän informaatiota, missä olisi asiakkaan näkökulmasta parantamisen varaa.

Näyttö (arvointi) keskustelu pidettiin viimeisellä viikolla WhatsApp puheluna, joka käytin kaiuttimen kautta minun, Ainon ja opettajan kesken. Arvioinniksi tuli kiitettävä ja siihen oli alusta asti pyrkinytkin.

Kokonaisuudessaan viimeinen harjoittelu hujahti niin äkkiä, mutta paljon taas oppi ja monta hyvää muistoa alkuvuodelta jäi käteen. Sovimme Ainon kanssa, että aloitan työt hotellilla viimeistään kesän alussa, ehkä jo aiemminkin. Nyt koitan saada nämä koulutehtävät vain alta pois ja koitan opiskella hieman lisää espanjaa; se on kuitenkin erittäin tärkeää täällä.

Mukavaa kevään jatkoa ja kesän odotusta kaikille! Toivottavasti blogistani sai jotakin irti, ja ainakin sitä haluan painottaa, että jos on mahdollisuus lähteä työharjoitteluun ulkomaille tai muuten matkustaa niin EHDOTTOMASTI tee niin!

Loppuun vielä muutama kuva.


Arvostelu lomake

Info kansio

Saimme myös viimeinkin myös kartat turstitoimistosta, jotka olin tilannut etukäteen sähköpostilla.

Standard room with kitchenette

Standard room decoration.

Family room decoration.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Vain Elämää ja Finnair Blue Wings!

Hola!

Talvi on saapunut tänne Espanjaankin! Viime päivät - ja varsinkin tämä päivä - ovat olleet todella viileitä. No, päivällä aurinko onneksi lämmittää ja ensi viikolla on taas luvattu lämpenevää! Suomeen verrattuna on tietysti lämmin nytkin, mutta nopeasti elimistö tottuu lämpöön ja alle 15 astetta (tulen kanssa) tuntuu todella kylmältä. Ja yöllä on mennyt kuulemma jopa pakkasen puolelle.

Mutta itse asiaan.. Kaksi kiireistä viikkoa taas takana, ja alku viikosta oli ongelmia koneen kanssa, että en päässyt bloggeriin kirjautumaan. No onneksi se korjaantui. Työt ovat pitkälti jatkuneet entisellään. Huoneet on laitettu kuntoon asiakkaiden saapumista varten, koodit vaihdettu ja tarkistettu, hedelmiä ostettu ja niin edelleen. Myös siivouksia olen tehnyt edelleen, keskiviikkoisin teemme toisen harjoittelijan kanssa yhdessä ja sunnuntaisin teemme siivoukset yksin vuoro viikoin. Myös pyykkiä yritämme pestä aina siivojan apuna, sillä kun hotelli on täynnä niin työtä kyllä riittää!

Info kansiot alkavat nyt olla myös valmiita ja pian ne voi viedä huoneisiin. Niissä on mm. talon perussäännöt, ohjeet ilmastointia varten, suosituksia hyvistä ravintoloista jne.

Edellisellä viikolla alkoivat Espanjan Mondassa Vain Elämää kuvaukset ja hotellimme on myös ollut osana ohjelmaa lainaamalla muutaman sängyn, sekä petivaatteet bändin jäsenille. Myös hotellin X pesuaineet saattavat vilahtaa ruudussa ;). Ja ainakin lopputeksteihin saamme kiitokset! :D Myös muutama ohjelmaan osallistunut lisähenkilö majoittui hotellissamme pari yötä. Muitakin tunnettuja henkilöitä on hotellissa jo majoittunut, mm. eräs muusikko vietti aiemmin syksyllä yhden kuukauden täällä ja viime viikolla Fuengirolassa keikkaillut Niko Kivelä yöpyi täällä ja ilmeisesti viihtyi hyvin. Oli maininta instagramissa. :)

Terassin työt ovat taas jatkuneet ja täällä kävi myös Finnairin Blue Wingsiin jutun kirjoittava pariskunta kuvaamassa hotellia ja haastattelemassa omistajia, joten hotelli saa siitäkin ihan hyvin näkyvyyttä! Aamupalaa emme siis vieläkään virallisesti tarjoile, mutta mehustimet, blenderit ja kahvikone on hankittu (ja myös testattu!).

Tällekin viikolle tuli useita varauksia, joten hotelli on taas lähes täynnä. Mikä tietenkin on positiivinen asia ja varsinkin, kun tästä odotettiin hiljaista kuukautta.

Ainiin, tällä hetkellä asun itsekin poikaystäväni kanssa hotellissa (tarkemmin sanottuna hotellin yläkerrassa, joka ei vielä varsinaisesti ole osa hotellia..). Meillä tuli viivästyksiä uuden asuntomme kanssa, jonne meidän oli tarkoitus muuttaa jo viikko sitten. Toivomme kovasti, että pääsemme muuttaman viimeistään viikon sisällä.No se hyvä asia tässä evakossa olossa on, että työmatka lyheni nyt entisestään. :D

Palaan taas parin viikon päästä, siihen asti Adios!


Pilvinen päivä


Detail (katso myös @hotelboutiquex instassa)

Tältä aamupala paikka tulee näyttämää.. :) 

Terassilta

Kattoterassi toisesta kuvakulmasta

tiistai 23. tammikuuta 2018

Uusi vuosi, vanhat kujeet.

Hola buenas!

Näin se vuosi vaihtui seuraavaan ja harjoittelu taas jatkunut parin viikon ajan, Jatkan siis edelleen samassa hotellissa. Olin myös uuden vuoden hommissa, kun Aino soitti ja pyysi, joten ei ihan pelkästään lorvaillessa mennyt joululoma. ;)

Kaksi viikkoa nyt siis takana ja samoissa merkeissä hotellilla mennään - vähän kiireisempää nyt vain ollut, hotelli on viime aikoina ollut koko ajan lähes täynnä - nyt kuitenkin tulee taas viikon parin hiljaisempi jakso, ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää siltä.

Olemme taas toisen harjoittelijan, Annan kanssa olleet vuorossa, välillä aamua ja välillä iltaa. Huoneita on nyt tullut siivottua siivoojan apuna sekä pyykkiä pestyä, sillä hän ei ole yksin ehtinyt kaikkea tehdä. Eilen iltavuorossa hankasin myös seinistä tahrajälkiä sekä tein muita siivousjuttuja, joita ei perus huoneen siivouksessa välttämättä ehdi tekemään. Muuten työpäivät ovat taas täyttyneet koodien vaihdosta, testauksesta, viestien lähettämisestä asiakkaille, hedelmien ostosta, huoneiden kuntoon laitosta - eli juomien, kahvien, hedelmien ym. vienti sinne, liitutaululle tervehdyksen kirjoitus, sekä yleinen katsaus, että kaikki on kunnossa ja huone on siisti. Asiakkaat myös otetaan vastaan, jos satumme respassa olemaan (osa asiakkaista saapuu ilta myöhään, jolloin respaa ei ole). Nähdessämme asiakkaan, pyydämme passin, jonka skannaamme. Osa pyytää myös parkkia, jolloin annamme pysäköintikortin ja mahdollisesti veloitamme sen. Osa myös tarvitsee neuvoa, missä parkkihalli sijaitsee. Välillä asiakkaat maksavat myös huoneensa joko check-in:in tai check-out:in yhteydessä.

Viime viikolla etsin myös eräille asiakkaille juna-aikatauluja Rondaan, jonne he olivat menossa käymään. Olen itse käynyt siellä pari kertaa niin pystyin heitä neuvomaan. Nyt myös meillä on hotellilla uusi käytäntö, että juomia, kahveja ym. tilataan tukusta ja he toimittavat tuotteet suoraan hotellille. Huomenna olisi taas tulossa uusi kuorma. Tämä kylä helpottaa huomattavasti, kun ei tarvitse niitä itse kaupasta rahdata!

Yläkerran terassi on taas vähän edistynyt, kuitenkaan ei vielä ole mahdollista siellä aamupalaa tarjoilla. Mutta pian..

Viime viikolla meillä oli myös paloturvallisuus koulutus. Ja tietenkin pääsin tositoimiin testaamaan sen heti seuraavana päivänä, kun yhtäkkiä aamulla palohälyttimet laukesivat. Säikähdin todenteolla, että nyt jossain palaa, kun juostessa yläkertaa alkoi palaneen käry tuoksua nenään. No se olikin vain työmies, joka ylhäällä oli sirkkelöimässä ja laukaissut hälyttimet. Vaimensin hälyttimet ja tietysti puolihotellia oli ulko-ovella hieman hätääntyneenä. Rauhoittelin ja kerroin tilanteet, että oli väärä hälytys ja kaikki on hyvin. Perään lähetin vielä viestit joka asukkaalle, jossa pahoittelimme väärää hälytystä. No, mutta tulipa sekin testattua ja onneksi ei ollut todellinen hätätilanne!

Tähän laitan vielä pari kuvaa. Nämä otin instaa varten, jota olen taas päivittänyt muutaman kerran viikossa.

Hasta luego!

Tänään asiakasta varten laitettu Standard huone.

Portaikko

101 

torstai 21. joulukuuta 2017

Joululoma!

Viimeinen viikko hotellilla meni työn touhussa. Asiakkaita oli melko paljon, joten päivät täyttyivät pin-koodien vaihdosta ja testauksesta, hedelmien hausta, huoneiden kuntoonlaitosta, asiakkaiden vastaanotosta, passien skannauksista ja niin edelleen.

Tiistaina minulla oli myös näyttökeskustelut ryhmänohjaajani sekä työpaikka ohjaajieni Ainon ja Villen kanssa. Keskustelu käytiin WhatsApin välityksellä. Pari kohtaa vielä täydensin, mutta nyt on majoituspalvelut sekä markkinointiviestintä suoritetut kiitettävästi.

Viime viikolla tein pikavisiitin Suomeen ja nyt palasen takaisin Espanjaan - tarkoituksena jäädä tänne nyt pysyvämmin.

Mutta nyt joululoman viettoon, tammikuussa jatkuu blogin päivitys, kun jatkan harjoittelua hotellilla.

Feliz Navidad!

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Yksi on nyt kaksi + joulujuttuja!

Näin se aika vierähtää ja huomenna alkaa viimeinen viikko harjoittelua tältä vuodelta. Neljä kuukautta on kulunut hujauksessa ja paljon on päässyt tekemään ja oppimaan niin työssä kuin elämästä Espanjasta muutenkin.

Toissa viikolla hotellilla aloitti uusi harjoittelija Anna, Helsingin Perhosta. Opiskelee myös matkailualaa ja valmistuu myös nyt keväällä. Ensimmäiset päivät pääsin opastamaan Annaa töissä ja käytiin läpi yhdessä hotellin toimintatavat. Loppuviikosta tein meille työvuorot ja nyt olemmekin tehneet vuorottain aamua ja ilta sekä viikonloppuja.

Työt ovat jatkuneet samalla mallilla, pari viimeistä viikkoa ovat kuitenkin olleet hiljaisempia. Silti päivät ovat täyttyneet huoneiden kuntoon laitosta, hedelmien hausta, siivouksesta ja muista tutuista hommista. Teimme myös Annan kanssa info-kansioita huoneisiin. Minä olen myös aina sopivissa väleissä päivittänyt instagramia ja facebookia.

Myös uusia juttuja on nyt hotellille suunnitteilla, esim. pyörävuokraus mahdollisuus (yhteistyö vuokrausfirman kanssa) sekä yhteistyö matkajärjestäjän kanssa. Nämäkin ovat todella hyviä lisäpalveluita, joita voi asiakkaille tarjota. Nyt myös kattoterassin kunnostustyöt ovat lähteneet käyntiin ja luultavasti piakkoin siellä voi jo rueta tarjoilemaan kunnollista aamupalaa asiakkaille. Onhan se kattoterassi muutenkin kiva paikka asiakkaalle viettää aurinkoista päivää.

Ilmat ovat Espanjassa nyt jo viilentyneet, päivällä auringossa kuitenkin tarkenee vielä hyvin. Joulun odotus on täällä jo hyvin näkyvillä, kun kaikki kaupat, ravintolat ja kadut ovat täyttyneet jouluvaloista ja -koristeista. Myös hotellilla on pikkukuusi, joka tuo ihanaa joulutunnelmaa respaan.

Laitan vielä muutaman kuvan loppuun. Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita!

1. joulukuuta

Pyörän vuokraus koodilla -10%

Standard room (@hotelboutiquex)

Joulu tuli myös hotelliin!

Olin viime torstaina Suomi-koulun myyjäisissä auttelemassa. Varat myynnistä meni nuorisotyöhön. :)

Fuengirolan suuri joulupallo.. Valot välkehtivät ja musiikki raikaa klo. 19-21 välillä puolentunnin välein. Ja meni jatkoo tammikuun 6. päivään saakka.. Ps. Kuuluu hyvin myös hotelliin sisälle. 

Hotellin aulan seinälle heijastetaan mustavalkoelokuvia iltaisin.. 

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kielen ja mielen harjaantumista..

Heippa taas!

Niin taas kaksi viikkoa on vierähtänyt ja kohti joulua mennään. Ilmat ovat täälläkin alkaneet viilentyä, tosin päivällä mittari nousee yli 20 asteeseen ja aurinkoisina päivinä on jopa kuuma (osa porukkaa kulkee vielä shortseissa ja hellemekoissa, itse olen jo siirtynyt pitkähihaisiin ja aamuisin ja iltaisin kevyttoppatakkiin...).

Töissä on kiirettä pitänyt. Yleensä päivät aloitan tarkistamalla onko uusia varauksia ja jos on tulossa uudet asiakkaat huoneeseen niin pin-koodien vaihto ja tarkistus (jos ei ole voinut vaihtaa edellisenä päivänä, kuten nyt usein ei ole, sillä varauksia on ollut sen verran paljon). Huoneet täytyy muutenkin tarkistaa, että kaikki on kunnossa ja käyn ostamassa tuoreet hedelmät lähihedelmäkaupasta. Hotellihuoneet avattiin pikkuhiljaa, joten esim. kahvinkeittimiä ym. tarvikkeita ei ole kerralla hankittu joka huoneeseen niin se on aiheuttanut vähän häslinkiä, kun on joutunut etsiskelemään ja järjestelemään, että joka asiakkaalla on kaikki tarvittava. Onpa jopa pariin otteeseen paria minuuttia ennen asiakkaan saapumista huoneeseen viety viime hetken juttuja tai tehty tehty korjauksia viime tingassa! No pääasia, että asiakkaat ovat tyytyväisiä ja viihtyvät.

Hedelmä asetelma. 



Hotellilla on sopimus vuokrausliikkeen kanssa, josta voi vuokrata esim. polkupyöriä. Koodillamme asiakas saa -10% alennuksen. 



Myös pin-koodi systeemi on nyt aiheuttanut muutaman kerran ongelmia - ne on saatu ratkaistua, mutta periaatteessa helppokäyttöinen ja yksinkertainen systeemi ei olekaan niin helppo ja yksinkertainen!!

Boutique X eräänä iltana.. 
Olen nyt ollut respassa aina silloin, kun en ole juoksemassa ympäri hotellia järjestelemässä huoneita. :D Jos asiakkaat saapuvat silloin, kun olen tiskin takana, niin pyydän heiltä passit ja skannaan sen. Se on täällä sääntönä, että majoitusliikkeiden täytyy tietää asiakkaidensa henkilöllisyys. Olen myös veloittanut asikkaita pysäköinneistä ja huoneista sekä neuvonut, jos heillä on ollut kysyttävää. Paljon englantia on joutunut  päässyt puhumaan ja toisinaan myös espanjan kielen taitoni on laitettu koetukselle. Elekielellä ja translatorilla pääsee pitkälle (toki myös osaan perussanoja, joiden avulla asia saattaa tulla ymmärretyksi), mutta pääasiassa Aino hoitaa espanjankieliset tilanteet. Espanjan kielen taito on kyllä edellytys tai ainakin todella tärkeää täällä ja olenkin nyt kuunnellut taas netistä espanjankielen opetusvideoita. Instagramia ja facebookia päivitän aina, kun tulee hetki aikaa näprätä puhelinta. Näitä hetkiä ei kyllä montaa viikkoon mahdu!

Huomenna hotellilla aloittaa myös toinen harjoittelija, jolle pääsen opastamaan kaikki systeemit, miten hotellissa mikäkin toimii ja kuinka hommat hoidetaan. Teen myös meille työvuorolistat nyt näille muutamalle viimeiselle viikolle, jotka olen töissä.

Hauskaa sunnuntai-iltaa, itsekin koitan nyt levähtää - viime viikonloppuna olin hieman flunssassa ja koko viikko on menty melkein puolikuntoisena (kamala kiire töissä ei kauheasti ole oloa parantanut), mutta kyllä olo on jo nyt huomattavasti parempi.

Sää tänään sunnuntaina. 

Ciao!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Ei ole ongelmia, on vain ratkaisuja

Heippa taas parin viikon jälkeen!

Viime kerralla mainitsinkin vastoinkäymisistä ja lupasin niistä tarkemmin kertoa. Nooh, aina sitä sattuu työssä kaikenlaista ja varsinkin uudisrakennetussa hotellissa, jossa yllättäviä tilanteita tulee vähän väliä. Useimpien ovien kahvat ovat reistailleet, eräs asiakas meinasi jäädä huoneeseen jumiin, kun kahva irtisanoi itsensä.. Ja toisessa huoneessa oli pinimuotoinen vesivahinko, joka kylläkin on nyt saatu korjattua. Myös sade aiheutti ongelmia. Myös pari Nespresso keittimistä ei olekaan olleet täysin toimintakuntoisia. Näitä tilanteita tulee lähes päivttäin, mutta mitään niin vakavaa ei ole ollut, ettei tilannetta olisi saatu ratkaistua.

Asiakkaita on nyt mukavasti ollut hotellilla ja lähinnä eri euroopan maista. Olen siis vaihdellut ja testaillut edeleen pin-koodeja, laittanut huoneita asiakkaita varten kuntoon, käydyt hedelmäkaupassa kerran tai jopa parikin kertaa päivässä (hedelmäkauppiaat tuntevat minut jo nimeltä ja huutavat aina Hola Satu! ja kyselevät kuulumisia jne. On ollut mukava, kun kauppiaat hedelmkaupassa sekä lähiruokakaupoissa kassamyyjät sekä vartija ym. ovat jo tuttuja). Espanja ei vielä(kään) kunnolla taitu, mutta huomaa, että olen jo paljon paremmin oppinut ymmärtämään kieltä sekä muistamaan jo sanojakin ja pystyn paremmin kommunikoimaan espanjalaisten kanssa. Vaikka edelleen juttelukieli on se englanti.

Kävime myös yksi päivä Ainon kanssa ostamassa suuret määrät kahveja, maitoa, sokeria ym tarvikkeita ja seuraavana päivänä meinikin suurin osa ajasta niitä järjestellessä. Pääsin myös teippaamaan ja pullottamaan pesuaineita, sillä uusia pulloja tuli taas varmaan pari sataa kappaletta.

Koneella olen myös tehnyt töitä paljon, tein driveen kuvakollaasin huoneista, lisäsin kuvia Expediaa sekä päivitin mm. bookingin kuvia. Olen myös lähetellyt yhteydenottoja eri matkatoimistoihin täällä Fuengirolassa sekä lähiseudulla. Yhden sähköpostin ehdin Suomenkin päähän jo laittaa. Olen myös skannaillut kuitteja ja tehnyt ns. kirjanpitotyötä, joka on viime aikoina jäänyt vähemmällä muiden kiireiden takia. Saatiin saennettua skanneri nyt respaan työkeneelle niin sitäkin työtä on nyt helpompi tehdä. Kävin myös ostamassa kansion, rei'ittimen sekä teettämässä lisää avaimia.

Pitkään koneella työskentelyn jälkeen on mukava tehdä jotain fyysistä työtä välillä. Olenkin välillä siivoillut myös yleisiä tiloja, harjannut portaita, pyyhkinyt laseja jne. Myös somea pyrin päivittämään aina joutaessa. Päivät hotellilla ovat siis vaihderikkaita ja tylsistymään ja peukaloden pyörittelyyn ei aikaa (onneksi) jää.

Viikonloput ovat myös olleet aktiivisia, kotihommat jää yleensä lauantaille ja sunnuntaina olemme käyneet turistikirkon jumalanpalveluksessa klo.13. Nyt kun Janilla oli auto käytössä niin parina viimekin viikonloppuna olemme reissanneet sillä. Toissa viikonloppuna kävimme Marbellassa, siellä on superiso ostoskeskus (joku sanoi, että olisi Espanjan suurin.). Toissa sunnuntaina kävimme noin 100km päässä sijaitsevassa pikkukylässä, josta ajomme vielä Rondaan illalliselle. Söimme hyvä kasivspaellaa mukavassa ravintolassa, jossa saimme erittäin ystävällistä palveluakin. Nimi taisi olla Puerto Grande tai muu vastaava..

Viime torstaina olin vielä Pacosin majakalla perhekerhossa mukana, sillä Asta oli työmatkalla, joten kysyi minua sinne, sillä olihan kerhon toimintatavat minulle tuttuja viime kevään harjoittelusta.
Perjantaisin olemme taas olleet klo. 19-22 nuortenilloissa.

Eilen - lauantaina - Jani kävi vielä töissä ja sitten meillä oli tuhat asiaa hoidettavana, sillä tänä aamuna Janilla oli aikainen lähtö kentälle. Jani lähti nyt kuukaudeksi erään bändin mukaan kiertueelle eli jäin koiran kanssa keskenäni tänne.

Tänään on ollut todella lämmin päivä, tuntuu hassulta, kun on kuitenkin marraskuun 5. päivä. Mutta auringon takia niin paljon Espanjaa rakastankin. Laitan taas loppuun vielä kuvat, sillä teksti pysyy paremmassa järjestyksessä, knu ei lähde kuvia sotkemaan väliin..

Adios! :)

Onneksi on avaimet, sillä elektroniiin lukkoihin ei ole aina luottaminen.. 

Joulu tuli tännekin! Mekin kävimme jo ostamassa joulukuusen!! :D 

Deluxe Suitekin on nyt auki ja siellä on ollut jo majoittujia. 

Osassa huoneita on nyt myös liitutaulut, joihin kirjoitamme tervehdyket asiakkaille.
Ja joiltakin asiakkailta saa myös viestiä takaisin. :) 

Maisemia kylästä, jossa kävimme viikko sitten Janin kanssa.

Talot on siellä rakennettu kallioiden sisään! 

Maisemia Road Tripin varrelta.. 

Rondan ravintolassa. Alkupalat saatiin talonpuolesta. (Tuota keskimmäistä emme syöneet, sillä se on sikaa, eikä kumpkaan meistä sitä syö.. Nro 1 oli pala espanjalaista munakasta ja kolmas simpukkaa. :D) 

Täällä Halloween on ollut todella näyttävästi esillä joka puoella ja halloween bileitä järjestettiin vielä eilen yökerhoissa ja baareissa. Kadulla näki myös jos jonkinmoista asustetta ja lähes kaikki kaupat ja ravintolat oli koristeltu kurpitsoilla, luuraingoilla ym halloween härpäkkeillä..  

Toissapäivänä eräässä kahvilassa.. (aamupalaa iltaruuaksi :D)